Historia

Jyväs-Golf ry on vuonna 1978 perustettuna Suomen kolmanneksitoista vanhin
golfseura. Tänä päivänä seura on yksi harvoista puhtaasti yhdistyspohjalta toimintaansa pyörittävistä golfyhteisöistä.

JG 1978

Vuonna 1977 Suomessa oli 13 golfkenttää, eteläisin ja vanhin Helsingin Talissa ja pohjoisin Oulussa. Suomen Golfliiton kartalla Kuopio ja Jyväskylä olivat mustia läiskiä.

Näihin aikoihin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden laitoksella opetettiin golfia. Lehtori Jukka Wuolion oppilailla oli palloilusalissa golfin harjoituspaikka ja ulkona tapahtuvassa opetuksessa käytössä oli muiden liikuntalajien tapaan Hippoksen liikuntapuisto.

Wuolion ympärille kerääntyi muutaman aktivistin joukko taustatukenaan kaupungin silloinen matkailupäällikkö Risto Reivi. Golfhankkeessa ja sittemmin myös perustavassa työryhmässä olivat mukana Jukka Wuolion lisäksi toimituspäällikkö E.M. Aittoniemi, pankinjohtaja Matti Häyrinen, kansliasihteeri Hannu Kiiski, toimittaja Marketta Leino ja optikko Jukka Tahvola.

Jyväskyläläisen pankin kokoushuoneessa syntyi 18.4.1978 golfseura, jonka työnimestä Jyväs-Golf tuli myös lopullinen seuran nimi. Perustavassa kokouksessa oli paikalla 52 asiasta kiinnostunutta.